perjantai 27. helmikuuta 2009

Talviliikuntapäivä onnistui hyvin


Liikuntapäivänä osa yläasteen ja lukion oppilaista meni Ellivuoreen laskettelemaan. Osalla oppilaista oli omat välineet mukana, mutta suurin osa vuokrasi välineet Ellivuoresta. Opettajat ottivat mukaan koululta saatuja eväitä, joita söimme kodassa. Osa oppilaista lähti Ellivuoresta noin klo. 14. Luvan kanssa Ellivuoreen sai jäädä illaksi. Ilma oli tuulinen ja satoi lunta rajusti. Kahviossa virvokkeet ja ruoka maistui. -tl


Vartiolan kentällä pelattiin aamulla puisia curling-kiekkoja käyttäen purlinkiottelu yhteiskoulu vastaan lukio.

Tilanteet vaihtelivat ja peli oli jännittävä. Ottelu oli alussa yhteiskoulun pienoista hallintaa. Keskívaiheilla lukio tuli tasoihin ja painoi suorilla ohi.

Heidän ihmeellisten pullamunkkiheittojensa ansiosta ei yhteiskoulu päässyt enää tasoihin. Lopputulos oli karua katseltavaa, mutta urheilu on urheilua. Hyvä matsi!-ms

Jääkiekko liikuntapäivänä

Peliä pelattiin pallolla välttääksemme kaikki mahdolliset riskit. Pelit saatiin nopeaan käyntiin ja vauhtia ja menoa riitti pelin meiningeissä.

Pahimmilta onnettomuuksilta vältyttiin, vaikka muutaman kerran joku jos toinenkin otti kosketusta jään pintaan.

Auraajille töitä riitti. Lunta kumminkin satoi samaa tahtia kuin auramies sai lunta putsattua. Muuten sää oli erinomainen, ei liian kovaa pakkasta eikä liian lämmin.

Välitauolla saatiin sitten juoda mehua ja levätä jonkin aikaa. -tk

tiistai 24. helmikuuta 2009

Väriviikon palkinnot jaettiin


Punkalaitumen yhteiskoulun väriviikon 9.-13.2. parhaat värienkäyttäjät palkittiin. Voittajille jaettiin tänään palkinnot, niin oppilaiden kuin opettajienkin sarjassa. Toivottavasti kaikki olivat tyytyväisiä palkintoihinsa (ainakin minä olin, toim. huom.).
Kuvassa palkitut oppilaat ja opettajat.

Oppilaista palkittiin parhaina:

1. Elsa Roukka
2. Miisa Kankaanpää
3. Emilia Välimaa

Opettajista palkinnon saivat:

1. Minna Karén
2. Anne Pietilä
3. Tuomo Turja